Agitreeneissä ollaan käyty edelleen. Hölkkälenkkejäkin on vähän kokeiltu, mutta pullukan polvi ei oikein siitä tykkää. Pitää loman alkajaisiksi käydä ostamassa kunnon lenkkarit ja jatkaa taas. En oikein itsekään tiedä, mistä moinen innostus on tullut, mutta hirveästi tekee mieli hölkkäilemään. Vissiin pitäisi käydä tarkastuttamassa nuppinsa

Erkkareihin ei ollut tarkoitus lähteä ollenkaan, enkä sinne koiria ilmoittanutkaan. Tuli kuitenkin mahdollisuus lähteä turistina matkaan, joten ei kun tavarat kasaan ja menoksi.Vaikka olin vain turistina mukana, oli kiireisimmät näyttelyt ikinä. Perjantai-iltana hurruutin föönillä ja suihkin erinäisillä harjoilla ja sain kun sainkin Sarin Kita-neidin ja Leevi-herran kuivaksi ja kammattua. Lauantaina sitten jatkoin niitten supsuttelua ja sipistelyä ja laitoinpa vielä Pepen ja Murrenkin. Mukavaa oli. Kehässä kävin pyörähtämässä apukätenä Sarilla ja Marjalle. Kita-kaunokaista yritin vähän kehän ulkopuolella kokeilla juoksuttaa, mutta kun ei koira liiku niin ei liiku. Oli aika hurja tunne mennä pikkudiivan kanssa kehään. Mutta kehässä se juoksi!! Huomasin, että tuomari "iski silmänsä" Kitaan ja pulssi oli ehkä miljoonakuusisataakahdeksankymmentäseitemäntuhattaviisisataakolmekymmentäneljä. Mutta Kita juoksi ja yksilöarvosteluun kerkesikin Sari Kitaa esittämään. Onneksi. Oli karmeaa esittää omaa suosikkiaan kun ei saanut sitä kunnolla esiintymään. Kita the käsijarru voitti junnunartut ja sai varasertin. Tuomari oli todella ihastuksissaan Kitasta ja jos se olisi yhtään reippaammin esiintynyt, se olisi ollut korkeammalla sijoisuksissa PN-kehässä. Marjan Saara oli minulle aivan uusi tuttavuus, mutta se esiintyi kauniisti vieraankin kanssa ja Marja esitti sen sitten yksilöarvostelussa. Soma Saara oli erillä luokassaan neljäs. Sieviä koiria pääsiin siis vähän juoksuttamaan. Oikeastaan toisten koiria on jännittävämpi esittää kun omiaan. Eli ei pidä kenenkään tykätä huonoa jos kieltäydyn kunniasta.

Kotimatka oli kokemus. Sari on ilmiömäinen pakkaaja. Passatissa matkusti 3 koiraa, 3 ihmistä ja valtava määrä tavaraa. Mutta niinpä vain kaikki mahduttiin ja rattoisaa oli. Kiitos Sarille reissun mahdollistamisesta!! Ja koska vaan upotan näppini ja harjani Kitan turkkiin. Se on niiii-iin ihana otus. Taitaa tosin mennä enempi aikaa paijailuun kun harjaamiseen.

Ajatukseni pemujen kasvattamisesta otti taas pari askelta lähemmäs konkretiaa. Kennelliitosta tuli ilmoitus, että minulle on myönnetty kennelnimi Towin. Siinä on sekoitettu Sylvin ja Topin nimiä ja vähän kikkailtu tuon w:n kanssa. Vähän epävarma nimestä olen, hakemuksen jälkeen keksin monta parempaa (?) nimeä. Mutta Towin se nyt on ja sillä hyvä. Sinällään kiva nimi, ettei tarkoita mitään ja siihen voi yhdistellä kaikenlaisia nimiä. Ja mikä tärkeintä, Sylvi ja Topi säilyy mukana aina ainakin ajatuksissa. Nyt vain sitä kantanarttua odotellaan.....